maanantai 29. kesäkuuta 2009

Kakkua ja kauhua

Uudet työni alkavat keskiviikkona, ja olen himppasen peloissani. Miten pärjään, osaanko mitään, ymmärränkö ja opinko tarpeeksi nopeasti? Mistä saan apua sitä tarvitessani, ovatko työkaverit mukavia....huhhuh. Tähän siis viittasin otsikon kauhulla - vähän olen ollut ehkä siitäkin syystä apea ja mietteliäs eilissäpäivänä ja tänäänkin.

Parhaiten kuitenkin kaikkeen stressiin auttaa mukava puuha, eli minun tapauksessani liikunta, käsityöt ja leipominen. Tällä kertaa syntyi syntisen suklaista Mariannekakkua:

Helppo ja hyvä mariannepiimäkakku

2,5 dl piimää
3 kananmunaa
150g margariinia
5 dl vehnäjauhoja
2,5 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
2,5 dl sokeria
0,5 dl kaakaojuomajauhetta
1 pussi mariannerouhetta
n. 100g valkoista suklaata pieniksi pilkottuna

Sekoita kulhossa piimä, kananmunat ja sulatettu sekä hieman jäähdytetty rasva. Sekoita toisessa kulhossa kuiva-aineet ja lisää piimäseokseen. Sekoita hyvin. Lisää taikinaan mariannerouhe ja valkosuklaa, kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan, paista 175 asteessa uunin keskitasolla noin 45 minuuttia.

Minusta kakku oli varsin oivallisen makuista, mutta työkaverit tuumasivat, että aiemmin tehty versio ilman mariannerouhetta oli parempi - minttu maistuu melko voimakkaasti marianneversiossa. Pelkällä valkosuklaalla leivottuna kakku on kuitenkin myös ihana!

5 kommenttia:

hillanen kirjoitti...

Pitää ehdottomasti kokeilla mariannea kuivakakkuun! En oo tajunnu kokeilla kuin suklaakuorrutteessa (jossa jumalaista kyllä)..! Marianne on parasta.

kaisa kirjoitti...

Onnea uuden työn aloitukseen! Pärjäät, osaat, ymmärrät ja opit varmasti kaiken tarvittavan!

Villasukka kirjoitti...

Piimäkakku on muutenkin hyvää, mutta vielä suklaata! Pakko tehdä, heti tänään.

Elisa kirjoitti...

hillanen: ei sit muuta kuin kokeilemaan :) ...tosin kuivakakuksi tuota ei voi sanoa parhaalla tahdollakaan :)

kaisa: Kiitos kannustuksesta! Tänään se sit nähdään miten hommat alkaa sujumaan!

Villasukka: teepä, seuraan blogistasi kakkuasian kehitystä :)

Anni kirjoitti...

Nomms, näyttää hyvältä!