maanantai 18. elokuuta 2008

Jotain vanhaa, jotain uutta ja jotain tulista

Viikonlopun häät menivät varsin mukavasti, mutta nyt on kyllä melkoinen flunssa päällänsä. Kuumetta pukkaa ja poskiontelot on aikas kipiät. Ei auta kuin maata sängyssä, rapsutella koiria, neuloa, syödä ja katsella telkusta hömppää. Niin ja päivittää äkkiä blogia, nyt kun kerran jäi aikaa.

Ensin sitä uutta - kun vihdoin sain kotiin viikonlopuksi valokuvausmaestron. Pahoittelen joitakin tärähtäneitä kuvia; pitihän meikäläisen taas tietysti ryhtyä pelleilemään ja kenties siksikin kuvaajan käsi tärisi...

Lace Ribbon Camisole



Ihana, uusi, aurinkoinen toppini siis esittelyssä! Kiitos Villilangalle kivasta ohjeesta! Toppi syntyi nopsaan, joskin siitä tuli miun käsialalla hiukka iso...Novitan tennesseetä kului tarkalleen 200g ja puikot olivat 4mm pyöröt. Apinointia ihan täysin tuo väri, mutta kun paikallisessa Anttilassa ei langanostohetkellä ollut kuin harmaansävyisiä lankoja ja sitten tuo keltainen. Se iski eniten tajuntaan :)

Pyysin armasta kuvaajaa tekemään minusta hoikemman näköisen, kun kerran tuollaiset neuletopit aina vähän tukevoittaa ainakin meikäläistä. Ja sehän osasi ihan neuvomatta (tai itse asiassa vastoin neuvoja) ottamaan varsin mukavannäköiset sivukuvat - kiitos vaan sinne piäkaapunnin suuntaan!

Sitten tulista, eli jatkoa edelliselle:

"Fire"


Mv-helmiä, hopeoituja osia. Tämäkin kaulakoru on vapaalla jalalla ja löytyy pian muiden myytävien seurasta.

Seuraavaksi vanhaa...eli jotain, joka mulla oli eilen illallisella päällä kaupungilla, ja joka on kuitenkin valmistunut jo päälle vuosi takaperin. Kiva, kaunis neule, jolla kuitenkin on harmittavan vähän käyttöä epäkäytännöllisten liehuhihojensa vuoksi :) Asuapa jossain lämpimämmässä ilmastossa...

Lacey

Tämä knittystä löytynyt hihatin (jota ei muuten ole kovin paljoa blogeissa mielestäni nähty?) on neulottu turkoosista Kitten mohairista puikoilla, joiden kokoa en tiedä. Sopii ravintolavisiitteihin, teatteriin yms, mutta ei kovin hyvin työpaikalle, kouluun tai ainakaan edellämainittujen ruokaloihin - hihat lilluvat jatkuvasti siskonmakkarasopassa, inkubaatiomaljoissa tai häiritsevästi luentomatskun päällä. Kiitokset taas armaalle valokuvaajalle.

Nuhaiset terkut kaikille muillekin flunssan kourissa kärvisteleville!

7 kommenttia:

Villilanka kirjoitti...

Jei! Se on hieno! Kiva jos ohjeesta sai selvää :) Ja ihana toi bolero; heti pakko tsekata Knittystä se :D Nimim. Mullakin olis sinistä mohairia

Jussi Kajala kirjoitti...

Eipä kestä :) Siun tuotoksia ja sinua on aina mukava kuvata!

Pikaista paranemista <3

Anni kirjoitti...

Oooh! Ihania, etenkin tuo keltainen toppi ja fire!

Kaisa kirjoitti...

Malli istuu tosi hyvin ja väri on aivan ihana!

Aurora kirjoitti...

Moikka! Voitit blogiarvonnassani, käypä lähettämässä postiosoitteesi sähköpostilla minulle. :)

Ja hienoja neuleita olet tehnyt! Hihatin on jees. ;)

Elisa kirjoitti...

Villilanka: Ohje oli varsin selkeä ja hyvä, kiitoksia siulle vain :) Lacey on kyllä tosi ihana päällä!

Juspe: täällä edelleen kärvistelen kuumeessa (töissä), ehkä illan löhöily auttaa :)

anni: Kiitos! Fire on uusin suosikkini noista lähiaikoina valmistuneista koruista!

kaisa: istuuko? kiitos! Mie kun ajattelin niin paksulta näyttäväni :) kiva kuulla!

aurora: laitoin postia sulle! Jihuu, arpajaisvoitto :)

Elisa kirjoitti...

Villilanka: Ohje oli varsin selkeä ja hyvä, kiitoksia siulle vain :) Lacey on kyllä tosi ihana päällä!

Juspe: täällä edelleen kärvistelen kuumeessa (töissä), ehkä illan löhöily auttaa :)

anni: Kiitos! Fire on uusin suosikkini noista lähiaikoina valmistuneista koruista!

kaisa: istuuko? kiitos! Mie kun ajattelin niin paksulta näyttäväni :) kiva kuulla!

aurora: laitoin postia sulle! Jihuu, arpajaisvoitto :)