torstai 31. heinäkuuta 2008

Marjaisaa

Iloista heinäkuun viimeistä päivää itse kullekin! Pienet päivitykset tässä ennen viikonlopun rapubileitä, joita vietetään Haminan suunnalla eli aika kaukana täältä koti-Kuopiosta. Tämä on viimeinen virallinen työviikko (paitsi että varmaankin kyllä sopimus uusitaan ainakin puolipäiväisenä piakkoin), joten on tullut ahkeroitua labrassa. Sen lisäksi on pakasteltu manskuja, tehty koruja, neuloskeltu ja harjoiteltu agilityä. Työn joitakin tuloksia tässä:

"Fresh berries"

Mv-helmiä, hopeoidut osat.

"Aqua"

Akvamariini-, labradoriitti- ja lasirondelleja kera katajan ja hopeoitujen osien, ihana!

Korvisversiot - akvamariinia, katajaa, hopeoituja osia.

"Psyche"

Sen verran kaunis on tuo abalone-simpukkakapussi, että sai nimensä erään kauniin kreikkalaisen kuolevaisen mukaan. Osat sterling-hopeaa.


Ylhäällä vasemmalla - hematiittinappikorvikset hopeoiduin osin,
Ylhäällä oikealla - aventuriininappikorvikset hopeoiduin osin
Alhaalla mv-helmikorvikset, sterlinghopeiset osat


"Metal"
Hematiittia rondelleina ja tikkuina sekä hopeoidut osat.

Hematiittikorvikset kavereiksi edelliselle kaulakorulle ja vielä lasidiskopallot lisäksi - molemmat hopeoiduin osin.

Tällainen suloisuus oli nukkumassa tänä aamuna peittoni alla kun huhuilin koiria lähtemään ulos.


sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Kolmas kerta toden sanoo

Huhhei, kylläpä tuo sananlasku pitää paikkansa. Nyt on Coachella tehty oikeasti kolmeen kertaan, ja vihdoin olen sitä mieltä, että voin julkisestikin käyttää ko. toppia. Ensin koossa M rintamuotoiluilla, sitten ilman muotoiluja ja nyt vielä kerran alusta alkaen koossa S. Ja hyvä näin!

Ennen:

Jälkeen (hurraa!):


Istuu paremmin, on pidempi eli napa ei vilku, selästä istuu ihan yhtä kivasti ja sain kuvaan herra toteemipaalu-ukonkin :) Sekin käsityötä, kaadetun haapapuun runkoon minun ja isän kovertama jo aikaa sitten kun olin aikas paljon nuorempi. Sai maalikerroksen päälleen, vaikka kivemmalta kenties näyttäisi ilman meikkiä.
Muutamat korut viikonlopun aikaansaannoksina...klikkaile suuremmiksi jos haluat nähdä tarkemmin.

"Katajaiset"


Hopeoitua lankaa ja osia, maisemajaspista, katajaa


"Gold rush"

Helmiäistä, lasia, hopeoituja osia. Huomaa rouva rusakko, viikonlopun tähti...


"Ruoho"

Helmiäistä, lasia, hopeoidut osat.


"Aamu"


Kristallibrioletti, lasia, hopeaa, hopeoituja osia

Viikonloppuna nikkaroitiin muutakin...eli agilityharjoittelua varten yksi hyppyeste...ja kaveriksi sille vähän yksinkertaisemmat pujottelukepit :) Tässä kuvat...ja vauhdikas kuva Napista. Meillä olis tiedossa ensi viikollakin tiivistä pujotteluharjoittelua, huh.

Hyvin näkyy jäävän ilmaa hypyn ja koiran väliin, vaikka täydet 35 cm on kuvassa esteen korkeus. Helle vei muuten mehut meidän pikkupojista, olivat aika väsyjä jalkapallonpeluurupeaman jälkeen maatessaan keittiön lattialla:

Ja kyllä, koirat saivat vettä ja muuta viilennystä :)
Kuvat on otettu tosiaan heti pitkällisen pihalla ravaamisen jälkeen.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2008

Kolibreja Kuopiossa

Tänään olen saanut vihdoin aikaiseksi pari juttua, jotka on olleet tekeillä jo pitkään.

Ensinnäkin, keittiön kulmakaapin poistuttua keskuudestamme ja astianpesukoneen saapuessa tilalle, keittiön vaaleansiniseksi maalattuun seinään jäi maalaamaton suorakulmio. Nyt sain vihdoin maalattua ko. alueen ja keittiön seinä on suhteellisen tasavärinen. Hiphei! Tuokin olisi jo riittänyt töiden jälkeen urakaksi paklauksineen ja teippauksineen, mutta miepä sainkin inspiraatiopuuskan ja päätin tehdä muutamia sabloneja kivojen flickr-tms-kuvien perusteella ja kiskaista parit kuviot eteisen seinään. Tässä tämän päivän työn tulosta:


Eli eteisen peilin ympärille töpöttelin muutamat kukat ja kolibrit. Mielestäni ihan onnistuneita, ja jatkoa seuraa jossain muussa muodossa jahka tässä jaksan ja muilta inspiksiltä ehdin :)


Kameran akku muuten loppui, joten nämä kuvat riittäkööt nyt sunnuntaihin asti!

p.s. kyllä mie niitä neuleitakin urakoin välillä, uskokaa tai älkää

maanantai 21. heinäkuuta 2008

Where are the napits? Vol.2

Oisko korkea aika taas kirjoitella?
Takana on viikko töitä ja viikonloppu valttausta, öljyämistä sun muuta maalausta. Kävin siis "työleirillä" eli kotona vanhempien luona :) Agilityharkoissa on käyty, viimeksi tänään pyörähdettiin poikien kanssa rapaamassa itsemme tyystin. Vaatii muuten habaa kanniskella niitä esteitä yksinään!

Yllä taas uusia katajaisia teoksia viikonlopulta. Kassotaas tässä viikon mittaan, mitä niistä tulee ;)

Kaikenlaista korua on syntynyt viikon mittaan, neuleita on kesken vaikka kuinka, mutta niistä ei tällä erää enempää. Ehkä viikon loppupuolella sitten...

"Earth"

Helmiäistä, kuparihelmiä, foliosisuslasisydän, kullattuja osia...

"Stone rose"

Karneoliruusu, punaisia akaatteja, punaisia suuria kivihelmiä satuhelmeltä, hopeoidut osat.


"MADventure"

Idea tähän tuli Juankoski MADventuren jälkimainingeissa...Samulille kiitos. Hopeoitu riipus, ja hopeoidut osat, helmiäistä, maisemajaspiksia ja ruskeita kivihelmiä satuhelmeltä lahjuksena.


"Pirita"

Hopeoidut osat, lasia. Pirita ehdotti ja inspasi :)


"Green bean"

Lasia, helmiäispapuja, särölasia, hopeoidut osat.


"Kukkadoriitit"

Helmiäistä ja labradoriittihelmet hopeoiduin osin. Yritin tallentaa labradoriitin välkettä :)


Sitten muita korviksia:

1. Lasia, messinkiä, kuparia 2. Punaisia suuria kivihelmiä (satuhelmen lahja, enpä siis tiedä tarkemmin) hopeoiduin osin 3. Lasia taikka vuorikristallia (sama syy tietämättömyyteen kuin edellä) hopeoiduin osin 4. Helmiäistä kullatuin osin ja kuparihelmin 5. Värjättyä helmiäistä hopeoiduin osin 6. Helmiäistä ja lasia hopeoiduin osin 7. Helmiäistä hopeoiduin osin 8. Da Kameli kantaa arvokasta taakkaa 9. Kamelin taakka; helmiäistä ja mv-helmiä hopeoiduin osin

Tällainen pienimuotoinen näyttelynpoikanen mulla oli kaapin päällä MADventuren aikana...tytöt löysikin sieltä joitain kivoja korviksia. Kiitos tätäkin kautta vielä!

sunnuntai 13. heinäkuuta 2008

Kevät...

...eli Primavera.


Klikkailemalla taas kuvia suuremmiksi. Oisin saanut kyllä jälkimmäisiäkin kirkkaammiksi toki, mutta koska mökillä illan hämyssä, ikkunan äärellä otetut pehmoiset kuvat tuntuivat lämmittävän sydäntä enemmän kuin kirkastetut kuvat, saivat nämä jäädä sellaisiksi kuin olivat. Nämä sukat ovat ihan täydelliset. Istuvat ihanasti, varsi on pitkä, lanka pehmoinen, mallikuvio kaunis ja värikin miellyttää silmää. Lanka ilun värjäämää suomalaista sukkalankaa värisävyä tea for two, puikot 2,5 mm sukkikset ja ohjepa löytyypi täältä. Suosittelen ohjetta, varsin kiva oli!

Viikonlopun jäljiltä olen aika naatti ja siirryn nyt unille. Seikkailu-urheilukilpailun - vaikkakin leikkimielisen - järkkääminen on kovaa työtä :) Kuvia ehkä siitä myöhemmin...tai selostusta. Sanottakoon nyt ainakin, että lauantaina satoi välillä ihan rivakasti, ja kilpailijat olisivat ihan yhtä hyvin voineet uida vaatteineen Maaninkajärvessä kuin juosta metsissä. Hauskaa tuntui ainakin kaikilla (??) olevan, ja sauna sekä ruoka maittoi tosi hyvin juoksemisen jälkeen. Hieno kiertopalkintokin saatiin oikeille omistajilleen - mieltä lämmitti se, että naisethan ne palkinnon veivät tällä(kin) kertaa! Sen verran tuhtia soppaa tein että täytyy ihan mainostaa tässä ;)

Hehe, ainahan sitä tosiaan valitetaan, että sopassa liian vähän sattumia. Nyt oli niin paljon sattumia, että jos joku löysi tämän tytön tekemästä "keitosta" lientä, niin ilmoittakoon heti. Kyllä kunnon keitossa tulee kapustan seistä pystyssä. Ei ehkä ole meikäläisestä kokiksi:

7l hirvisoppaa:
4-5l vettä
4 lihaliemikuutiota
1kg makaronia
1kg paistettua ja maustettua hirvenjauhelihaa
1kg hernemaissipaprikaa
2pkt koskenlaskija paprikaa

Hyvää oli, mutta tulihan tuota aika paljon...noin niinkuin 9 hengelle :D Tosin kisa oli suunniteltu vähintään 16:lle, ja perujia oli sokerista muodostuneen vartalonsa vuoksi useita, joten soppaa tuli väkisinkin liikaa :)

keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

Korulauseita

Heippa vaan! Olihan se ryhdyttävä kirjoittamaan, kun sain jo palautetta eräältä taholta bloggailemattomuudestani... ;) Täällä on puuhattu vaikka mitä, eikä vähiten käyty töissä ja puuhattu ensi viikonlopun Juankoski MADventurea! Kiertopalkintokin saatiin kisoihin, ja se on tosi hieno! Sukkia olen tehnyt töissä ja silloin tällöin automatkoilla, joten hitaastihan se on edennyt. Olen koittanut hinnoitella myytäviä korujani ja keksiä, minne laittaisin ne esille kaikki hintojensa kera. Olen tehnyt lisää pusseja koruille, ja korujakin on syntynyt:

Korviksia:

1. Pinkstar korvikset - helmiäistä ja hopeoituja osia, 2. Puolukat - messinkiä ja lasia, 3. Helmiäistä ja hopeoidut osat - yksinkertaista ja kaunista, 4. Merimiinat - 12mm onyxhelmet ja hopeoituja osia, 5. Kultakaivokset - helmiäistä ja mv-helmiä hopeoiduin osin, 6. Merimiinat taivaasta - fasettihiottua lasia hopeoiduin osin.

Kotiavain:


Helmiäistä, lasia, hopeoituja osia ja hopeoitu riipus. Jokainen helmi erilainen, nyt ainakin pysyy helposti avain mukana :)

Pinkstar:

Helmiäistä (olenpa mieltynyt siihen näemmä), hopeoidut osat ja fasettihiottuja vuorikristalleja.

Aurinko:


Tämä koru kyllä näyttäisi paremmalle kaulassa, mutta kuvasin sen ajanpuutteen vuoksi nyt näin. Kuvaan en ole kovin tyytyväinen, mutta koru on kiva kaulassa. Lasia, mv-helmiä, hopeoituja osia vaijerissa.

Puolukka:

Lasia, messinkiset osat.

Mari (eli se Eräs taho ylempänä) voitti taannoin arvonnassa. Lähdin arvontaan karkkipussi-idean kanssa. Eli suu ja mieli makeaksi, toivotaan ainakin niin :)


Isommassa pussissa siis namusia ja pienemmässä helminamusia, eli erinäisiä kivoja helmiä, mm. helmiäistä, onyxia, lasia, vuorikristallia...toivottavasti edes jotkut niistä on mieleen! Ja sinisessä pussukassa piilottelevat nämä korvikset (kuvassa ensimmäisenä, nuo rypäleet) joita Mari taisi joskus silmäillä meillä :) Ainakin toivon, että laitoin oikeat korvikset pakettiin! Palautetta toki saa antaa ;)

Pakkailin arvontapaketin kierrätysmatskuja käyttäen:

Ilun lankojen ympärillä ollut paperi sai uuden käyttökerran. Juuttinaru halusi paperin kaveriksi.

Viikonloppuna oltiin Juankoskella rentoutumassa...vaelleltiin Pisalla

...ja käytiin kesäteatterireissulla! Tänään ihanainen kummityttö oli kylässä Marin kanssa, ja herkuteltiin niin, että vieläkin on maha pullollaan. Hyvä fiilis! Kivaa loppuviikkoa itse kullekin!