maanantai 18. toukokuuta 2015

Weekender Travel Bag -kammo selätetty!


 Olen jo vuosia haikaillut Amy Butlerin upean
Weekender Travel Bag:in perään.

Ohjeen olen tilannut vuosia takaperin, Butlerin
Home Dec -kankaankin hankkinut jo
noin vuosi takaperin Polinkasta.


 Silti aloittaminen vaati rohkeutta,
eikä pelkästään siksi, että kaikkialla on varoiteltu
laukun olevan haastava ommeltava.

Ohjeessa nimittäin oli niin kummallisia termejä ja
tarvikkeita, etten yksinkertaisesti uskaltanut ryhtyä toimeen.
Kysymällä tutulta laukun tehneeltä vinkkejä homma alkoi
lopulta jopa minulle selvitä!
 

Lopputuloksena on ihana kassi, jossa on
tosiaankin hyvin tilaa viikonloppureissun tavaroille.
Kuvaushetkellä laukussa oli ainakin housut, muhkea huppari,
hame, neljä trikoopaitaa, villasukkia ja täytteenä vielä
iso pino vauvan bodyja, eikä kassi ollut sittenkään täysi!


 Ohjeesta poiketen en viitsinyt tehdä tereitä itse,
vaan kelpuutin vaaleansinervän terenauhan paikallisesta
käsityöliikkeestä. Näinkin tuli mielestäni ihan hyvä lopputulos,
eikä tarvinnut nähdä suht suurta ylimääräistä vaivaa.


Sekä laukun ulko- että sisäpuoli ovat samaa kangasta.
Ja täytyy sanoa, että ei tämä nyt niin mahdoton ommeltava
ollutkaan. Vaati vaivannäköä, mutta on sen arvoinen!


Kassin koon hahmottamiseksi kuvassa yksi iloinen
kääpiövillakoira...sekin mahtuisi hyvin laukkuun!

3 kommenttia:

san kirjoitti...

Tekipä hyvää lukea tämä postaus. Olen jo vuosia hillonnut tuota kaavaa, kun en ole uskaltanut alkaa tähän puuhaan. Toisaalta mun ompelukone on vähän sellainen muovinen rimpula, enkä tiedä, miten se selviää paksuista kohdista. Pitäis varmaan kuitenkin vaan rohkaistua kokeilemaan.

Ja laukku on tosi, tosi hieno!

Elisa kirjoitti...

Kiitos san! Mullakin on ompelukoneena äidin vanha retrokone jostain 70-luvulta, merkkiä Husqvarna. Ja hyvin silti onnistui! :) Ei kun tuumasta toimeen.

Perhoneito kirjoitti...

Ihana kassi! Tän tekeminen todella palkitsee ja mullakin edelleen käytössä se oma versio, vaikka monta muuta laukkua on sen jälkeen jo meillä käyny kääntymässä.
Sophia -laukku on myös tekemisen arvoinen!