Amigurumiystäviä on kyllä syntynyt kuin sieniä sateella!
Tällä kertaa päivänvalon näki Keijo Kilppari:
Ohje täältä, langat sekalaista jämälankaa.
Sivustolta löytyy paljon muitakin hauskoja amigurumeja tehtäviksi!

Lisäksi haluaisin jakaa muidenkin kanssa oivan reseptin.
Etsittiin viime viikolla jotain uutta reseptiä kokeiltavaksi,
haluttiin lisäksi että ohjeesta tulisi sapuskaa
reilumminkin - useammalle päivälle.
Jamie Oliverin paellaresepti osoittautui hyväksi,
tosin minulle heti kyllä kerrottiin, että tämä meidän kalmariton versio
oli käytännössä risottoa eikä paellaa, kun kerran kalmarit puuttui kyydistä :)
Oli miten oli, hyvää herkkuu se oli. Ohje on täältä,
meillä joukkoon laitettiin siis paistettua kanaa
(uunissa en käyttänyt, paistelin vain rapsakaksi pannulla),
kauppahallista ostettua chorizoa 100g ja Speck-suikaleita 5 kpl,
rapsakoiksi paistettuina nekin.
Risottoriisit, sipulit, kanaliemi, herneet ja persilja
kuten ohjeessa, sahramia ei meiltä löytynyt.

Makoisaa viikkoa!