maanantai 22. lokakuuta 2012

Lassi ja lounasasiaa



  Tervehdys taas!

Oli tultava kertomaan, mitä löysin tässä päivänä eräänä
meidän aasinkorvaa trimmatessa. Huonovointisia lehtiä pois napsiessa
alkoi lehtien joukosta pilkottaa jotain...oranssia?


 Kyllä vaan, en nähnyt väärin, siellä oli ihkaoikea sammakko!


 Minut nähdessään reppana pelästyi ja piiloutui lehtien sekaan...


 ...mutta uskalsi hetken päästä kömpiä esille taas :)


 Ristin pikkukaverin Lassi lehtisammakoksi.
Halusi mokoma jäädä meille ainakin tulevaksi talveksi asumaan, 
Suomen ilmasto kun ei kuulemma ole tropiikin asukin mieleen.


(Lehtisammakoita ei satutettu tätä bloggausta tehdessä.
Lehtisammakko virkattu tätä ohjetta mukaillen)

 Ruokaakin on tietysti tehty, ja käväisin myös ruisleipäkurssilla
kansalaisopistolla, jotta oppisin taitavaksi emännäksi ;) 
...siellä syntyi komea ruislimppu, vaan kotona toisella leivontakerralla
ei vielä syntynytkään ihan vastaavaa,
vaan lähinnä kalakukkoa muistuttava tekele :D

Vaatii siis ehkä vielä harjoitusta...kuvassa se onnistuneempi versio:


 Otsikon lupaama lounasasia on syksyyn soveltuvasti
Herkullinen kesäkurpitsalasagne

400g jauhelihaa
1 prk tomaattimurskaa
1 iso kesäkurpitsa
täysjyvälasagnelevyjä
iso sipuli silputtuna
valkosipulia
mustapippuria
piripiriä
oreganoa
lihaliemikuutio/fonduenappi
1 pss mozzarellajuustoa raasteena
1 prk kevytruokakermaa

Ruskista jauheliha ja kuullota sipulit, lisää valkosipuli silputtuna tai puristettuna,
samoin tomaattimurska ja mausteita oman maun mukaan.
Viipaloi kesäkurpitsa noin 0,5 cm viipaleiksi. Lado kesäkurpitsa
ja kastike kerroksittain uunivuokaan, mutta huomaa seuraava:
Kesäkurpitsa tuo runsaasti kosteutta ruokaan, mutta voit ratkoa tämän
lisäämällä uunivuoan pohjalle ja jonkin kesäkurpitsakerroksen alle muutamat lasagnelevyt.
Näin lasagnesta tulee sopivan kiinteää eikä turhan vetistä.
Kaada koko komeuden päälle vielä tasaisesti kevytruokakermaa
ja sirottele päälle mozzarellaraastetta, paista uunista riippuen
175 asteessa 45min - 1h. Nauti!


Hauskaa lokakuun jatkoa!

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Sieviä ompeluksia, silvuplee

Meillä on koirien vuoksi portti eteisen ja olkkari-keittiösysteemin välissä.
Aiemmin se narisi ja kurisi, ja saranat päätettiin öljytä.
Tästä seurauksena portti ei pysynytkään enää auki, vaan sulkeutui itsekseen...
ei auttanut vaateriin laittaminen ja säätö suuntaan jos toiseen, 
portti aina vain halusi sulkeutua.

Niinpä tarvittiin ovistopperit.
Eikä niitä nyt näppärä tyttö hanki kaupasta, ehei!

syntyi siis kaksin kappalein somia ovistoppereita.


Ohjeesta poiketen käytin vain yhtä kangasta,
somisteeksi laitoin koristenauhaa.


 Sisälle kuivia herneitä meni noin kilo kumpaankin.



 ...voidaan sitten syödä ne herneet jos nälkä yllättää äkisti :)


Kivaa syysviikkoa!

maanantai 10. syyskuuta 2012

Herkkuja moneen makuun



Parasta suklaakakkua nautiskeltiin viikonloppuna vadelmien kera.
30 minuutissa meidän uunissa kakku jäi todella kosteaksi,
joten voipi tarvita pidemmänkin paistoajan. Ihanaa herkkua se silti oli!
Kirjoitetun ohjeen otin tänne Lunni Leipoo -blogista 

Maailman paras suklaakakku (Sikke Sumari) 

3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
 1 tl suolaa
2 dl kaakaojauhetta
3,2 dl sokeria
2 dl fariinisokeria
3 dl (n. 150 g) tummaa suklaata rouhittuna
2 dl sulatettua voita
4 munaa
1 dl espressokahvia

Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen.
Sekoita yhdessä kulhossa keskenään kuivat aineet
(vehnäjauhot, leivinjauhe, suola, kaakaojauhe, sokeri, fariinisokeri ja suklaarouhe)
ja toisessa kulhossa märät aineet, yhdistä sitten kuivat aineet märkiin.
Kaada irtopohjaiseen, n. 24-senttiseen vuokaan ja paista n. 30 minuuttia,
kunnes kakku on melkein kypsä, mutta sisältä vielä kostea.
Tarjoile esimerkiksi marjojen ja jäätelön kera.


Tuunatut pusut saivat alustakseen tällä kertaa suklaapäällysteisiä keksejä,
ja nyt keksiosa ei pehmennyt niin pahasti ainakaan
heti alkuun, säilytyksen aikana kylläkin.

Pusut

(12 pusua)
3 munanvalkuaista
1,5 dl suklaatomusokeria
0,5 dl sokeria
hieman vaniljasokeria
200g suklaata
12 pyöreää suklaapäällysteistä keksiä

Vaahdota valkuaiset ja tomusokeri + sokeri kovaksi vaahdoksi
(sokeri lisätään pienissä erissä seokseen), mausta vaniljasokerilla.
Vaahdon tulee olla niin kovaa, että kun käännät kulhon ylösalaisin,
vaahto ei hievahdakaan. Pursota vaahto keksien päälle.

Paista 150-asteisessa uunissa n. 8 min.
Vaahto jää pehmeäksi, eli ei juoksevaksi, ei kuitenkaan marengiksi saakka.


Tämä porkkanakakku vie kielen mennessään, päällinen oli taivaallista näin tuunattuna!
Vielä suklaarouhetta koristeeksi päälle ja kakku on valmis nautiskeltavaksi.
Voit muokata kakkutaikinan kosteutta muuttamalla appelsiinimehun määrää,
samoin kuorrutteen koostumusta ja makeutta voi muokata
tomusokerin määrää vaihtamalla.

Tuunattu Hannan porkkanakakku:

Sekoita hyvin
2 munaa
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 dl öljyä tai sulatettua ja jäähdytettyä margariinia

  Lisää sitten seokseen
5 dl porkkanaraastetta
1/2-1 dl tuorepuristettua appelsiinimehua

Sekoita keskenään
6 dl jauhoja
2 tl soodaa
1 tl suolaa
1 tl kanelia
1-1,5 dl pähkinämurskaa

ja lisää sitten jauhoseos porkkanaseokseen. Paista 175 asteessa noin 30 min, anna jäähtyä.

Tee kuorrute:
400 g tuorejuustoa
2-3 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
2,5 dl kookoshiutaleita
2-3 rkl sitruunamehua


Viikko takaperin nautiskeltiin ruokana chorizopiirakkaa Kinuskikissan ohjeella,
tuli tosi makoisaa ja mausteista, päälle laitoin pinjan- ja pellavansiemeniä.
Koska täyte oli kuitenkin melko rasvainen, olisin pohjaksi ehkä kuitenkin kaivannut
jotain muuta kuin tuollaista itsessäänkin rasvaista peruspiirakkapohjaa.

Herkullista viikkoa!

torstai 9. elokuuta 2012


 Tämäkin vanhoja valmistuneita, kuvattu jo aiemmin kertaalleen vastasilitettyinä, mutta kuvat hävisivät bittiavaruuteen, joten kestetään nyt nämä muutamat rypyt ja taitokset.

Kyseessä siis tyynynpäälliset, joissa toinen puoli puuvillakangasta
(kuvissa ei näy, mutta kaunis lintukangas, jota olen käyttänyt verhoissakin) ja toinen puoli villakangasta, johon kirjoin kauniita kuvioita Suuren käsityölehden ohjeen mukaisesti. Numeroa en jälleen muista suoralta kädeltä, mutta jos joku on kiinnostunut, voin etsiä :)





Edellisenä viikonloppuna herkuteltiin



Loistava, helppo ohje Kinuskikissan arkistoista :)

maanantai 6. elokuuta 2012

Hametta ja hengenpitimiä


 Tämä ompelus on pitänyt esitellä jo pitkään - se nimittäin valmistui kesäkuun Kanadanmatkaa ajatellen jo toukokuussa!


Hameen kaavat on otettu Suuresta käsityölehdestä, ei mistään aivan uusimmasta numerosta mutta taisi kuitenkin olla 2011 satoa.
Lehdessä hame oli tehty Amy Butlerin kankaista ja kannessakin komeili Butlerkuosinen vaate, lehden numeroa en nyt muista.


Käytin itse hameeseen kolmea erilaista Eurokankaan puuvillakangasta, ja hameesta tuli tosi mieluisa!
Ainoa vika tuntuu olevan, että sitä ei raaski ihan milloin vain päällensä laittaa, ettei likaannu :)


Lisäksi haluan jakaa mukavan ja helpon ruisleipäohjeen, jonka löysin Täyttä elämää -blogista,
jossa kyllä on aina muitakin herkullisia leipomusohjeita.



Leipä muistutti lähinnä rukiista hapanleipää, mutta on kyllä tosi hyvää! Ohjeessa kehotettiin tekemään reikäleipiä, mutta tein viisi isoa ruislimppua,
ja leivästä tuli juuri sopivan rapsakkaa ulkoa ja pehmeää sisältä.


 Tehtiin meillä viikonloppuna myös herkkuburgereita tällä hauskalla ohjeella,
kannattaa kokeilla - tulee himppasen erilaisia purilaisia kuin normaalisti.


Makoisia hetkiä!

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Bling & Glitz

Helmijuttuja olen innostunut nyt taas tekemään, mutta aika erilaisia kuin aiemmin. Palaan varmaankin takaisin aiempaan tyyliin ja tekniikoihin, mutta hauska on ollut kokeilla uuttakin. Pari kesäistä rannekorua tein lasihelmistä (oranssissa lisänä muutama fasettihiottu jade):

Bling


Glitz


 Ohjetta en enää löytänyt pitkällisen etsinnänkään jälkeen, vaikka vielä viime viikolla löysin sen helposti. Käytin ohjetta kuitenkin helmimäärien suhteen lähinnä viitteenä, koska omien helmieni koot poikkesivat jnkverran noista ohjeessa annetuista. Joku nohevampi voisi löytää ohjeen ehkä hakusanoilla beadwork+bracelet+crystal+floral tms.

Jos joku haluaa lunastaa itselleen jommankumman, niin voin luopua.
Ystävät? Sukulaiset? Kylänmiehet? Muut? Kertokaa jos haluatte omaksenne pieneen hintaan.
Oranssissa versiossa on salpalukkoratkaisu, lilassa taas tuollainen laatikkolukko.





Ja jälleen näitä sarjassamme "onhan tämäkin käsityötä" eli rakas karvaturri, joka vihdoin pääsi kesätrimmiin. Ei uskoisi, että oikeanpuoleisessa kuvassa kaiken tuon karvan alla on sama koira :)






maanantai 30. heinäkuuta 2012

Onneton bloggaaja

...on linjoilla jälleen. Kuinka voi olla viimeinen bloggaus helmikuulta? Mulla olis vaikka mitä esiteltävää ja kertoiltavaa, odottakaahan kunhan vain saan kaiveltua esille ottamani kuvat paikasta x.

Tässä nyt kuitenkin erinäistä asiaa kesältä :)

Kävimme puoliskon kanssa kesäkuun alussa miltei 3 viikon lomamatkalla Kanadassa, nämä kuvat tiivistänevät sen reissun tunnelmia:

Näkymä Mont Royalilta Montréalin keskustaan:


Biodome Parc Jean Drapeaussa:


 Circuit Gilles Villeneuve ja F1 Grand Prix:


Katsojia riitti ja sää suosi:


Herkkuruokia:


 Toronto Centre Islandin hiekkarantaa, Ontariojärveä:


 Näkymä lauttamatkalta Toronton keskustaan:


Elämää Toronton kaduilla:


Niagaran putoukset Kanadan puolelta katsottuna:

  

...on meillä tehty käsitöitäkin, en vain ole saanut itsestäni irti niin paljoa, että olisin bloggaillut.
Tässä kuitenkin viimeaikojen tuotoksia...




Ensin helppo DIY, eli vanhasta pokaalista ja tarjottimesta uusi, hieno jalallinen kakkuvati spraymaalin, kontaktiliiman ja johdonpätkän avulla (kuorittu johdonpätkä pokaalin reunojen yli jotta olisi tarttumapintaa tarjottimen pohjaan nähden). Tämä meni lahjaksi mökille.


Sitten helmiotuksia avaimenperiksi ja muutoinkin ilahduttamaan, nämäkin jo menivät lahjuksiksi.
 Nokkaan kiinni vielä pieni helmilenksu ja siihen rengas avaimia varten ja avot :)


Käsityötä tämäkin, eli mökkipaikan leikkimökkivastaava kävi pistämässä leikkimökin vaateriin,
nosti pohjan pois maasta mätänemästä harkkojen päälle ja tekaisi pikkuiset portaatkin (isän suosiollisella avustuksella):


 On meillä taas herkkujakin tehty ja syöty, viimeksi eilen kauraleipää
(alunperin ohje taisi olla Hyvä Terveys -lehdestä);

Kauraleipä

5 dl vettä tai maitoa
11g kuivahiivaa
1 dl kauralesettä
3 dl suuria kaurahiutaleita
1 rkl hunajaa
1-2 tl suolaa maun mukaan
8-10 dl hiivaleipäjauhoja
1/2 dl rasvaa

Lämmitä neste kädenlämpöiseksi, sekoita siihen kuivahiiva, leseet ja hiutaleet, anna seistä noin 20-30 min kunnes kuplahtelee. Lisää hunaja, suola ja vähitellen vehnäjauhoja, lopuksi alusta taikina hyvin ja lisää rasva. Tee taikinasta heti joko 2 suurehkoa leipää tai noin 20 sämpylää, asettele leivinpaperin päälle pellille ja anna nousta leivinliinan alla noin 30 min. Vedä pintaan ristiviiltoja, voitele vedellä ja ripottele päälle kauraleseitä, paista leipä 200-asteisessa uunissa noin 20-30 min uunista riippuen,
sämpylät 225-asteisessa uunissa noin 15 min.

 Muitakin ikisuosikkeja on syntynyt muutamien viime päivien aikana:

 Maukasta viikonalkua!