torstai 4. maaliskuuta 2010

Snorkkeli kateissa

Juuri tällä hetkellä tuntuu, että uppoan pinnan alle (ilman happipulloa) kaikkien töitteni, aikataulujeni ja tenttieni kanssa. Paras apu ahdistukseen on tietenkin jokin mieleinen puuha ja rakkaiden seura, ja bloggaaminen sijoittuu noista nyt niiden mieleisten puuhien joukkoon, vaikka tietokonekin rakas lienee :)

Olen saanut jotain kädentöitä valmiiksi: Ystävä täytti vuosia joitakin vkoja sitten, ja hänelle tein pienen korusetin, kiven nimi taisi olla "flower sugilite", mitäpä lienee sitten mutta kauniin väristä ainakin:


Eri suunnista katsoen kivissä on erilaisia värejä ja muotoja:


Täällä on taas myös leivottu, hyvällä syyllä tietenkin:

-juustokakkua sen kunniaksi, että jo vuoden ajan elämässäni on ollut ihana ihminen, jonka kanssa haluan jatkossakin jakaa kaikki iloni ja suruni, arjen ja pyhän
-kääretorttua puolestaan siksi, että tänään täällä luonani kyläili ihanista ihanin kummityttöni, joka muuten toivoi samanlaista korua kuin yllä - kun kerran äitikin sai sellaisen :)

Kääretorttu näytti koristeltuna tältä, ja ohje oli alkujaan täältä (klik):


Äkkimakea juustokakku (josta tosin vähensin reilusti sokeria ja laitoin lisää sitruunaa) puolestaan oli täältä äkätyllä reseptillä tehty:


Päällä oli vähän ylijäänyttä kinuskikastiketta sekä mariannerouhetta:


Tässä viime aikoina olen myös pikkuhiljaa pessyt ja trimmaillut koiria uuteen uskoon. Minulla on kaksi maailman sievintä pientä koiraa, ja Urkkikin sai uuden frisyyrin, katsokaa, miten soma:


Otsatukka ja ponkkari lähti, kyllä nyt hymyilyttää :)


Päivän puuhat myös uuvuttavat pientä, ja yhtenä iltana tässä
pikku-Urho nukahti kesken jääkiekon katselun:


Vielä tulppaanien keväisten värien myötä jaksamista kaikille muillekin arjen uuvuttamille!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Rakkaat terveiset äitin lempi-ipanalle + J:lle + pikkuvilliskonteille !

Elisa kirjoitti...

Kiitti, äiti <3