sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Hetkiä arjen keskeltä

Jo on aikaa kulunut edellisestä bloggauksesta taas!

Syksyinen arki on ollut täynnä tenttejä, töitä ja moenmoista muuta puuhaa...onneksi välillä on ehtinyt päätä kuitenkin tuulettaa ystävien, harrastusten ja erinäisten pippaloiden merkeissä. Sikakin täällä meillä taisi vierailla, nelisen viikkoa kun olin enemmän ja vähemmän kipeänä. Vaikeinta siinä taisi olla liikunnan puute, nyt onkin otettu vahinkoa takaisin liikkumalla tuplakovaa :)

Meillä pidettiin tupperikutsut :)
Ja niitä varten piti tietysti joitakin herkkuja leipaista...nämä namuset ovat vaniljakreemitäytteisiä, suklaavaahtokuorrutteisia muffinsseja.

..ja tässä valmistusvaiheita.

Ruokalistalla oli myös mm. juustosarvia.

Ja tietysti Hannan porkkanakakkua (aiemmassa tekstissä), tällä kertaa himppasen muunneltuna, ilman pähkinöitä.

Yksi kaunis syyspäivä kiivettiin J:n kanssa Tahkon huipulle ja ihailtiin hetki maisemia.

Lisäksi on vietetty koiramaisia hetkiä Napin ja Urkin kanssa paitsi kotosalla,

myös agilitykentällä (keskimmäinen kuva Varkauden kisat, marraskuu, muut kuvat Kuopion kisoista lokakuulta)

ja koiranäyttelyssä (kv-näyttely, Jyväskylä, 23.11, tuloksena EH).

Ihan hienohan tuo meidän Urkki onkin :)

Apulannan pojat vieraili Kpossa 30.10. ja käväistiin tsekkaamassa melkoisen hyvä keikka, en ollutkaan aiemmin livenä apista nähnyt.

Käsitöitäkin oon tehnyt, lähinnä joulua ajatellen, mutta yksi valmistui jo näin ennen joulukuun alkua - nimittäin kummitytön joulukalenteri! Siitä tuli ihan kelpo kapistus, käyttäjän mielipiteet kuulen varmaankin piakkoin :)

Mukavaa joulunodotusta ja lämpöisiä hetkiä talven pimeyteen jokaiselle!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei. Ahkerasti on käyty sinun sivuilla, ja olemme ihmetelleet, mihin olet kadonnut. Oli mukava kuulla sinusta taas.

Elisa kirjoitti...

Kiva kuulla! Koitan ehtiä taas jättää tännekin enemmän elonmerkkejä itsestäni ja koko tästä poppoosta, joka täällä pyörii :)