lauantai 28. helmikuuta 2009

Äidin vanttuut

Äiti kyseli taannoin, jotta josko voisin tehdä hänelle semmottii lapaset, joissa saisi sormet esille tarvittaessa ja joita ei tarvitsisi aina riisua käsistään, kun esim. kävelylenkillä tai muuten ulkoillessa kännykkä vaatii huomiota ja sitä pitäisi vähän näppäillä. Ullassahan oli sitten sopivasti kiva Tornado-lapasten ohje, jota aloin innoissaan toteuttamaan.

Lapaset lopulta syntyi, vaan olipa kivikkoinen tie huipulle. Purkamistakin tapahtui pariin otteeseen. Huh! Jouduin jopa kysymään Miralta apua asian tiimoilta, kun en vaan kertakaikkiaan osannut :) Ja oli kyllä hei ohjeessakin pieni häikkä, joten ei se voinut olla vain minun blondiutta, eihän? No kuitenkin, tässä ne nyt ois spekseineen:

Aineksina Beigenharmaa 7 veljestä ja 4mm pyöröt

Muutoksia: Joustin joustimena, sen keskelle en laittanut palmikkoa.
Palmikko on muutettu - yhtä leveä kuin ohjeen omakin, mutta saltkråkan-sukista tuttu. Sopi mielestäni ihan hyvin näihinkin. Myös muutettu joustimiin 1o kiertäen, 1n.

Mitä tykkään: Äiti tykkäsi näistä, samoin minä, mutta en kyllä heti tee samanlaisia, oli varmaan isoin urakka pitkään aikaan, vaikka mulla on valmistunut viime päivinä pari aika paljon isompaakin juttua :)

perjantai 20. helmikuuta 2009

Pirpaloasiaa

Eilen olin siis ystäväni synttäreitä juhlistamassa, ja ai että mitä ihania herkkuja siellä olikaan tarjolla. Omat pikkuiset piirakkani kalpenivat nähdessään kakun, leivokset, salaatin ja ihanat suolaiset tarjottavat :) Onneksi mukana oli myös lahja synttärisankarille:

Moninkertainen, kevyt vaijerikaulakoru, jossa sugiliittia, vuorikristallia ja kalsedonia. Minusta ihan kaunis. En oo varma tuosta lukosta, toivottavasti toimii käytössä. Jollei, niin voisitko P ilmoittaa!

Ja sit ne piirakat. Bongasin ohjeen voisilmäpeliä-blogista ja muokkasin sen itselleni sopivaksi.
Tässäpä nämä eri vaiheissaan, raakoina ja paistettuina:

Eli voitaikinalevyjä tarvitaan, myös 2pss pakastepinaattia, pieni pussi pinjansiemeniä, 1 sipuli, möhkäle fetaa ja tietysti mausteita. Voitaikinalevyt 3 osaan, sulatetusta pinaatista ylimääräinen vesi pois, pinjansiemenet ja silputtu sipuli pannulle kuullottumaan. Sekoitetaan pinaatti, siemenet ja sipuli, maustetaan vaikkapa mustapippurilla ja suolalla ja lätkitään voitaikinalevyn palojen päälle. Murennellaan fetat päälle ja paistellaan 225 asteessa vartti. Ihan hyvvee tuli, ja ainakin nopea tarjoomus on!

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Poloisia vanttuita

Tänään kaikki menee vähän päin prinkkalaa, ehkä ilta tuo iloisempia käänteitä mukanaan kun on ohjelmaa tiedossa. Joka tapauksessa, elokuvassakinhan meitä valistettiin, jotta kun kaikki menee metsään, leivo pannukakku. No, minun ei tee nyt mieli pannaria eikä silti, ei olisi aineksiakaan, joten päätin blogata. Kai tämä bloggaaminen edes jokseenkin vastaa pannukakkua (???).

Vastikään kävin siis ystäväni luona syömässä mitä ihanimpia herkkuja, ja vein mukanani ne edellisen postauksen sukat. Vein muutakin, nimittäin pikku Siiriäiselle, kummitytölleni!

Varsin hauskat porolapaset syntyi vanhalla, jostain lehdestä leikatulla ohjeella. Nirkkoreuna on suloinen ja värit kirkkaat, mutta enpä osannut enää kirjoneuleen saloja kuin ennen, ja porot vähän vetää suuntaan jos toiseenkin :) Ehkä kuitenkin lapaset ovat ihan ok käytössä. Koko on ehkä sellaisen ala-asteikäisen, lanka Nallea (oranssi) ja Woolia (valkoinen), puikot about 3 mm (en muista). Somat ovat yhtä kaikki.

Tekaisin myös muutamat korvikset kevään väreissä ihan vain iloitellakseni kun kerran löysin niin kauniita värejä laatikoistani :) Hopeoituja osia ja helmiäistä siis, kaek myynnissä.


Näpräsin minä muutakin, mutta sen voi esitellä vasta sitten, kun lahjansaaja on vastaanottanut tekeleen :)

tiistai 17. helmikuuta 2009

Suolaista

Eilen juhlistimme ystäväni Marin syntymäpäiviä, ja päätimme tehdä vaihtokaupan: Minulle leivotaan bebe-leivoksia, ja minä neulaisen Marille yhdet punaiset sukat.

Leivokset oli lupausten mukaan ihan törkeän hyviä, samoin kakut ja muut tarjoamiset, ja olen tänään lähinnä maannut mahani vieressä :) (turvonnutta olotilaa ei auttanut se, että tänään oli illalla lisäksi koulutustilaisuus, jossa tarjoiltiin hyviä ruokia ja juomia moneen makuun...)

Tässä siis ne sukat:

Saltkråkan-sukat
Novita 7 veljestä, punainen, vajaa kerä
4mm pyöröpuikot

lauantai 14. helmikuuta 2009

Koiran elämää

Joskus sitä ihmettelee, miten tällaisesta...

...voi tulla tällaisen kautta...

...jotain tällaista:

Eli pienoinen pesu, föönaus ja trimmaus (kaikki kiitokset osaavasta trimmistä Tuomaisen Ritvalle!) tekivät ihmeitä meidän pojalle! Katsokaa nyt noita suihkuttelun aikaisia anovia katseita: "Äippä voitko kiltti lopettaa kuvien ottamisen? ... Hei kehtaisitko jo lopettaa? ... Ei oo enää hauskaa, ny mie lähren!"

Ja toinen koirapoika on tällä hetkellä lepäilemässä pehmolelunallen pöksyt jalassaan, ettei pääsisi nuolemaan leikkaushaavaa. Hyvät on pöksyt, niissä oli reikä hännällekin :) Tosin nallen anatomia on ilmeisesti aika erilainen kuin toyvillakoiran.


torstai 12. helmikuuta 2009

Elisan tuottoisa päivä

Jo aamulla varhain herätessään Elisa tunsi olevansa tänään terässä. Hän päätti kuvata hassunlaisen tekemänsä rintarossin, jonkalaista luulisi useankin muotibloggaajan himoitsevan:

(Rossi myynnissä)

Elisa riensi töihin, ja puuhaili tyytyväisenä aina puolillepäivin (syötyään ruokalassa ihmeellistä kikhernejuttua muusin kera), kunnes luennot kutsuivat sairaalalla. Aiheena olivatkin ihmeellistäkin ihmeellisemmät kurkunpään tulehdukselliset sairaudet.

Yllättäen Elisaa alkoi nukuttaa, vaikka käsityö oli mukana, ja hän päätti lähteä vielä työpaikalle ennen työporukan sählypeliä. Sählyssä Elisa oli varsin tyytyväinen suoritukseensa, vaikka pallo pomppikin ihan minne sattui. No, käy sitä kokeneemmallekin, saati kokemattomalle.

Kotipihassa odotti rakas äiti ystävänpäiväyllätyksen kera - kauniita, punaisia tulppaaneja Elisan mieltä piristämään! Tästä ilahtuneena Elisa innostui ja lähti kauppaan valkosuklaaostoksille. Suklaata tarttui mukaan rutosti, ja niinpä syntyi nelinkertainen annos näitä murusia:

Taisi Elppu tehdä tavallistakin isompia cookiesseja, kun niitä tuli nelinkertaisella annoksella 27 kpl (joka ei taida olla 8 x 4 = 32). Työkaverit ja muut ystävät ilahtunevat.

Lisäksi Elisa vielä värkkäsi muutamat mustat nappikorvikset, joista agilitykaveri saa ensinnä valita, jos jotkin miellyttävät. Suurimmat n. 1,5 cm ja pienimmät alle 1 cm halkaisijaltaan.


Kaikenkaikkiaan iloinen ja mukava päivä, paljon oli hymyjä ja naurua. Toivottavasti ilta ei jatku itkulla ja hammasten kiristelyllä, kun on ohjelmassa Urkin pesu ja kuonon ja tassujen siloisiksi ajelu. Iloinen päivä murheellisten väliin oli ihan tarpeen, sillä elämä muutti vastikään täysin suuntaansa. Ei kai tässä auta kuin nokka kohti tuulta ja etiäpäin! Iloista viikonloppua kaikille!

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Pinkkiä, niin pinkkiä.

Minttu! Sie inspiroit minnuu ja piti alkaa puuhaamaan :) Näitä tulee lisääkin jahka aikaa on, tarviiko joku rintapieleen tai muuanne keikkumaan koristetta?

(Rossi myynnissä)

Aika tyttömäistä, jopa minulta ;)

torstai 5. helmikuuta 2009

Jorinaa mielialan nostatukseksi

Tällä hetkellä mulla menee nyt joillakin elämän osa-alueilla heikonlaisesti ja mieli on maassa, mutta päätin silti yrittää vähän blogata jotain, jos se vaikka virkistäisi pikkuisen.

Ensin pari hankintaa ja varoitus Marille:
jos et halua nähdä keskeneräisiä sukantekeleitä, niin älä katso viimeistä kuvaa :)

Tää allaoleva kuva on sellainen jäin-pahasti-tigikoukkuun:

Eli maaliman ihanat kauravelli-hunaja-shampoo ja -hoitoaine sekä kiiltosuihke, joka tuoksuu tuoreelle vesimelonille! Hiukset tuoksuu ihan älyttömän hyville sen jälkeen. Shampoo ja hoitoaine on tuollaisia 750 ml maxipulloja molemmat, ja jos joku ihmettelee, miten niitä on varaa opiskelijan hankkia, voin kertoa, ettei Suomesta hankittuna olisikaan. Käväisin www.lookfantastic.com:ssa vähän tilaamassa halvalla punnalla etullisesti isomman määrän kerralla - eikä tullut turhan kalliiksi!


Nämä kaunokaiset lennähtivät minulle Ihan Pienestä Putiikista - siellä kun oli viime viikonloppuna postituskulut nollassa :) Näistä syntyy koristeita, rintarosseja ja ties mitä, jahka elämä tässä vähän rauhoittuu ja ehdin puuhata lisää.

Viimeinen kuva on todiste siitä, että täällä on useampikin työ kesken samanaikaisesti neulomisen saralla:

Itselle lämpöinen villatakki pinkki-lilasta Alaskasta, kummityttöselle (kiristävät) kirjoneulelapaset ja Mari-ystäväiselle ne pyydetyt synttärilahjat :)