Heippa kaikki! Olen vielä elossa ja hyvissä voimissa, päivittäminen vain on ollut vaikeaa, sillä en ole asustellut kotona nyt hetkeen - olen ollut manuna Hgissä eräässä suurehkossa sairaalassa :)
Nyt kuitenkin sain miehen koneen haltuuni, ja ajattelin heti kirjoitella jotain...tällä kertaa ei vielä joululahjoihin liittyvää, sillä joululahjakimara alkaa myöhemmin, toivottavasti jo ensi viikon alulla. Nyt siis synttäri- ja arvonta-asiaa.
Synttäreistä puheen ollen, rakas ystäväiseni täytti vastikään vuosia. Tein hänelle pienen korusetin, josta hän toivottavasti pitää kovasti.
Tämän lisäksi tein muutamia jouluisen sävyisiä ja ihanaisia korviksia, sillä minulta muutamaankin otteeseen on kyselty punertavia/oranssinsävyisiä nappikorviksia, ja ne hupenivat joulun alla nopsaan.
Alemman rivin keskimmäiset korviksetkin ovat punertavat, ikävä kyllä talvisen iltapäivän häviävässä valossa ja kattilan päällä kuvattuina ne näyttävät ikävän rusehtavilta.
Edelliseen liittyen virittelen pystyyn taasen myös ARVONNAN! Eli perustin blogini pyöreästi vuosi takaperin joulukuussa, ja sen jälkeen olen kokenut monia onnistumisen hetkiä ja paljon hyvää mieltä käsitöiden parissa, sitä siis juhlistetaan nyt. Joten ne teistä, jotka arvontapalkintoa halajavat, kertokaahan, mitkä yllä olevista nappikorviksista (lukuun ottamatta ylävasemman kulman oransseja, jotka on jo varattu) miellyttäisivät omassa korvassa, ja olisiko niille kaveriksi arvontapakettiin kenties kiva saada lankaa, askartelutarvikkeita, koruilujutskia vai mitä? Myös inhokkivärit voipi lankapalkinnon osalta kertoa! Arvonta olkoon voimassa nyt 8.1. saakka, jolloin eräs rakas täyttää vuosia - voi sitten synttärinään toimia onnettarena! Arvonnan jälkeen kasailen paketin ja pohdin, mitä kummaa laittaisinkaan postin kyytiin :)
Olen tosiaan muuttanut Helsinkiin armaani luo manuhommieni ajaksi asumaan, ja olen yrittänyt kovasti ujuttaa pientä naisellista kosketusta joka ikiseen soppeen - katsokaa vaikka:
Seinät olivat liian valkoiset, joten tein parit tuollaiset suuret taulut seiniä piristämään, onpa ainakin helppo vaihtaa tunnelmaa, kunhan niittailee uuden kankaan kehyksiin. Toinen tauluista näkyy seuraavassa jouluaattokuvassa:
...tosin vähän sumuisesti, johtuen jälleen iltojen pimeydestä. Kuvassa ollaan aloittelemassa jouluaaton päivällistä tässä miehen pikkukämpässä. Kylläpä olikin kiva syödä itsetehtyjä jouluruokia, ja vaikka niitä ei ihan niin runsaasti ollutkaan kuin yleensä kotipuolessa äidin pöydässä, niin kyllä meillä masut täyttyi ja oltiin molemmat tyytyväisiä. Niin ja koirat kans - ovat kyllä syöneet kinkkua ihan tarpeeksi!
Joulusta puheen ollen, kiitos kaikille meidän molempien rakkaille ihanista lahjoista ja muistamisista. Ovat tosi arvokkaita meille ja on kyllä oltu kovi iloisia jokaisesta kortista, hymystä ja lahjasta. Ja arvatkaas, kuka sai lahjaksi huomiseksi liput Kalpa-Blues-peliin? Hihii, minähän se siellä tulen olemaan uudessa Kalpa-kaulaliinassani ja pikkuisen kannatuslippuni kera :)
Iloista uudenvuoden odotusta kaikille!

8 kommenttia:
Ihanaa! Olet siis hengissä ja hyvinvoipa! Kaikki nappikorviksesi ovat kauniita.
Kiitos vielä kerran söpöäkin söpöimmistä joululahjuksista. Ihania kaikki tyynni. Kovimmassa käytössä on toistaiseksi ollut lepakko ;)
Hei! Mukaan arvontaan, tottakai. Kaikki muut napit on kivoja, paitsi pinkit, jos miettii omiin korviin. Lusikka,haarukka,veitsi- sydeemi edelleen kovassa käytössä. Hyvää uutta vuotta.
Voi ihania nappisia! Oikean alakulman pinkit ois kaikista kivoimmat ja lempivärejä on monta, mutta sanottaisko vaikka petrooli kun sen väriset lapaset tai pipon tarvisin :).
Onnea blogisynttärinä!
Hmm! Noista nappikorviksista valitsisin varmaan mieluiten oikean yläkulman vasemmanpuoleiset. :) Ja jos nyt vaikka voittaisin niin pakettiin voisi ujuttaa lankaa, esim. vihreää (kaikki muukin käy paitsi pinkki ja hörhelö/tekokuitulangat!), karkkia tai suklaata ja teetä. :)
Onnea 1 vuotiaalle blogille. Mukaan arvontaan tietty. Nappikorviksista valitsisin ylärivin oikeanpuoleiset. LAnka käy aina, joulunpunainen on lempivärini, keltaista inhoan.
Oi, miten kauniita nappikorviksia. Itseäni miellytti suuresti nuo oikealla ylhäällä olevat. Ja lanka on aina ihanaa! Hyvää alkanutta vuotta!
Ai niin, unohtui ihan: onnittelut vuosikkaalle blogille :)
Moikkamoi! Ihan uskomattoman kauniita juttuja sinulla täällä esillä :) Voinpas tässä ilmoittautua arvontaan, noi ylärivin punaiset napit on aikas makeet.
L kyseli vähän kans noista korviksista kun silläkin on reikä korvassa (joka on menossa umpeen) ja se etsii hauskaa mutta poikamaista korua siihen... ideoita? Pääkallonappi? :D
Onnea blogille! x
Lähetä kommentti