Olen jo vuosia haikaillut Amy Butlerin upean
Weekender Travel Bag:in perään.
Ohjeen olen tilannut vuosia takaperin, Butlerin
Home Dec -kankaankin hankkinut jo
noin vuosi takaperin Polinkasta.
Silti aloittaminen vaati rohkeutta,
eikä pelkästään siksi, että kaikkialla on varoiteltu
laukun olevan haastava ommeltava.
Ohjeessa nimittäin oli niin kummallisia termejä ja
tarvikkeita, etten yksinkertaisesti uskaltanut ryhtyä toimeen.
Kysymällä tutulta laukun tehneeltä vinkkejä homma alkoi
lopulta jopa minulle selvitä!
Lopputuloksena on ihana kassi, jossa on
tosiaankin hyvin tilaa viikonloppureissun tavaroille.
Kuvaushetkellä laukussa oli ainakin housut, muhkea huppari,
hame, neljä trikoopaitaa, villasukkia ja täytteenä vielä
iso pino vauvan bodyja, eikä kassi ollut sittenkään täysi!
Ohjeesta poiketen en viitsinyt tehdä tereitä itse,
vaan kelpuutin vaaleansinervän terenauhan paikallisesta
käsityöliikkeestä. Näinkin tuli mielestäni ihan hyvä lopputulos,
eikä tarvinnut nähdä suht suurta ylimääräistä vaivaa.
Sekä laukun ulko- että sisäpuoli ovat samaa kangasta.
Ja täytyy sanoa, että ei tämä nyt niin mahdoton ommeltava
ollutkaan. Vaati vaivannäköä, mutta on sen arvoinen!
Kassin koon hahmottamiseksi kuvassa yksi iloinen
kääpiövillakoira...sekin mahtuisi hyvin laukkuun!