maanantai 30. syyskuuta 2013

Pinkki pupu ja tyynytuunaus


Paitsi, että yritän tyhjentää kangas- ja lankalaatikoitani,
yritän myös tehdä välillä sieltä keskeneräisten kopasta valmiiksi käsitöitä,
jotka ovat syystä taikka toisesta jääneet kesken.

Yksi keskeneräisistä hengentuotoksista oli vuosia sitten aloitettu,
ja ilmeisesti jollekin sukulaislapselle tai
tuttavaperheen jälkikasvulle suunnattu, suloinen Wee bunny:


Pupu sai turvasilmät, kirjotun nenän ja suun...


...sekä napeista väkerretyn töpöhännän.


Pupun muhkurainen pylly kertookin sen, että pysyäkseen pystyssä
on pupu saanut sisuksiinsa marmorikuulia vanun sekaan.


Toinen lähiaikojen projekti liittyi parvekkeen auringossa kulahtaneisiin
tyynyihin, jotka pehmustavat kahta parveketuolia.

Muutos ei ole suuri, mutta molemmin puolin tyynyä asetellut iloiset napit
toivat ryhtiä ja tukevuutta jo aikaa sitten hieman lössähtäneille tyynyille.


Eikä taaskaan tarvinnut heittää mitään pois, ja nappivarastokin pieneni :)

maanantai 23. syyskuuta 2013

Froteepyyhkeen uusi elämä


 Vanhasta uutta -ajatusmalli on mitä paras täsmäase kerskakuluttamista vastaan.
Siispä tarpeettomat mutta hyväkuntoiset froteepyyhkeet saivat uuden elämän,
jälleen Töppösmania-postauksessa mainitun Emma Hardyn kirjan innoittamana.

Lopputuloksena syntyi mitä herttaisimpia ruokalappuja pienille ihmisille!


 Hedelmät ja marjat olivat hauskoja hahmotella ja ommella...

 ...mutta vinokaitale on aina yhtä haastava ommella.
Varmistin hyvän lopputuloksen ompelemalla kaitaleet
ruokalappujen takapuolelle käsin pieniä pistoja käyttäen.


 Värikästä ja iloista sen olla pitää!


 Päärynä matkasi jo pienen puuronsyöjän kaulaan :)


Omppu.


Mankonen.

 

 Kirsikkakaksikko.


 Syksy on oikeastaan aika ihanaa aikaa, miinus tuo jatkuva sateen lotina.
Lauantaina olin mökillä pihahommissa auttelemassa, ja pöllejä kanniskellessa
löytyi kauniita oransseja, kuppimaisia sieniä, jotka osoittautuivat oranssimaljakkaiksi,
jotka ovatkin yllättäen hyviä ruokasieniä!

Tiemaljakaskin tämä tuttavuus olisi voinut olla, mutta osa sienistä oli niin suuria,
että oranssimaljakas lie oikeampi arvaus.


Nämä yksilöt saivat jäädä hiekkaiselle aukealle kasvamaan.



 Kuulaita, onnellisia syyspäiviä jokaiselle!

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Hullu hatuntekijä


 Heippa taas, kesä on vierähtänyt kaikkea mukavaa puuhaten,
lomamatkallakin ehdittiin jo piipahtaa,
ja jälleen on lipsunut tämä blogin päivitystahti multa ihan kokonaan...
no, tässä kuitenkin yhden hatuntekijän tuotoksia:


 Edellisessä postauksessa esittelin töppösiä,
jotka oli tehty Emma Hardyn ompelukirjan ohjein.
Kirjassahan oli kaikkea muutakin ihanaa töppösten lisäksi,
näin ollen ommeltavaksi valikoituivat myös vauvapipot,
vauvojen tehtailu kun ei tunnu loppuvan ystäväpiirissä, ja hyvä niin! :)


 Aineksiksi valikoitui kaapista löytyneitä jämätrikoita,
nauhoja ja korviin jämäkkää puuvillakangasta.


 Yhden päätin vielä hetken mielijohteesta tehdä
applikaatiokuviolla höystettynä,
kangas kun oli niin mitäänsanomaton yksinään.


 ...jopa olikin työtä yksitellen sommitella ja
ommella nuo rypäleet paikoilleen, mutta ihan ok siitä tuli.
Ensi kerralla sitten paremmin, eikä helmakaan liepota noin :)


Tiedä häntä, ovatko nämä käytännöllisiä...
kiva niitä oli kuitenkin tehdä ja varsin somia niistä tuli.

Mukavaa syyskuun ensimmäistä viikkoa kaikille!