sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Äidin Annis


Joululahjoista taitaa vielä olla jotain sanottavaa,
vaikka kohta jo maaliskuu kolkuttelee ovelle :)

 Äiti sai joka tapauksessa lahjaksi villaisen Annis-huivin.
Tikuttelin sen 4mm pyöröillä, langasta en kyllä speksejä muista...


 Toisessa kuvassa näkyy todellisempi väri eli tumma violetti.


 Huivi oli itse asiassa yllättävän pieni, mutta mukava neulottava silti.
Nypyt tuottivat päänvaivaa pikkuisen, niinkuin aina.

  

Annis taipuu kauniisti kaarelle!


Pahoittelut talvihämärissä otetuista kuvista sekä iloista viikonalkua!

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Ylermi Yksisarvinen


 Moi! Olen Ylermi.
Olen yksisarvinen, kuulemma siis aika harvinainen.
Synnyin pari viikkoa sitten.


 Tykkään istuskella, mutta osaan kyllä seistäkin tukevasti jo.


 Minut on kuulemma tehty Ana Paula Rimolin ohjeella,
mukaillen Amigurumi Toy Box -kirjan ohjetta.


 Saan kuulemma jonkin hevoskaverin myöhemmin, kuulostaa mukavalle!

 

Heipat!

perjantai 8. helmikuuta 2013

Mustikoita ja arkkitehtejä


 Puoliskolle ja isälle valmistui joululahjaksi pipot.
Kuulemma tarpeeseen.
Molemmat ovat mustia, mutta kuvattuina talven hämärähyssyssä ennen joulua
pipot saivat harmaan ilmeen valaistuksen vuoksi.


 Mustikka-pipo isälle (maksullinen ohje)


Novitan 7 veljestä mustana lankavarastojen kätköistä, 4mm pyöröt

 Koolhaas-pipo rakkaalle (maksullinen ohje)


 Novitan Nalle mustana, sekin lankavarastojen uumenista, 4mm pyöröt


Ensi viikolla amigurumiystäviä, luulen ma :)

tiistai 5. helmikuuta 2013

Siirin blingblingit


 Ihana kummityttöni halusi joululahjapipon, joka olisi
"jou-jou, mutta siinä pitää olla blingblingiä" :)


 Näin ollen syntyi siis blingbling-Wurm.
Seuraksi blingille pipolle tekaisin myös sukat
iloisimman värisestä Colinetten jitterbugista,
jota onnistuin kätköistäni löytämään.


Malli: Wurm (Ravlink) ja Hedera (pienin koko hieman muokattuna)


Olivat kuulemma miellyttäneet lahjansaajaa :)
Hyvä, se saa kumma-tädin iloiseksi!

maanantai 4. helmikuuta 2013

Marin sekametelisukat


Ystävä toivoi joululahjaksi sukkia lilan tai punaisen sävyissä.
Minulla oli hauskaa Colinetten Jitterbug -lankaa eri väreissä,
mutta mitään niistä ei ihan riittävää määrää,
joten lopulta sukista tuli sekametelisukat.


Onneksi lopputulos olikin ihan hauska!

Ohje: Hedera
3mm pyöröt ja Jitterbug 3 värissä :)


...pahoittelut toisen kuvan suttuisuudesta, mutta pitää se nyt toinenkin kuva olla :P

Kivaa viikonalkua!