perjantai 29. lokakuuta 2010

Muruisia juttuja


Lupailin aiemmin kyläilijöille, että linkitän tänne ohjeen
makoisiin banaani-murumuffinsseihin.

Ohjeen löytää Makuhetkiä-blogista.


Näitä on meillä leivottu nyt jo useampaan kertaan,
ovat tosi hyviä!

maanantai 11. lokakuuta 2010

Kuva jos toinenkin


Kuvapläjäys tiedossa, on leikitty uudella Canonilla.

Agikisoissa Mikkelissä otin muutamia kuvia kisaajista:

Syksyinen Puijo pari viikkoa sitten:

Edellisenä viikonloppuna käytiin Toivalassa kisaamassa,
parempi puolisko otti syksyisiä kuvia minusta ja Urkista.

Sellaisia tunnelmia. Rauhallisia ja syksyisiä.
Toinen mummi muutti taivaaseen. Se ja moni muukin asia mietityttää.
Hyvää viikonalkua kaikille.

tiistai 5. lokakuuta 2010

Ei silmukkaakaan.

Mutta jauhoisia juttuja siitäkin edestä.
Eli olen kyllä neulonut ahkeraan, mutta syönyt sitäkin ahkerammin.

Meillä syötiin vastikään taas parmankinkku-oliivi-jalapeno-rucolapizzaa,
täydellistä. Kyytipoikana tummaa juomaa lasipulloista,
ja rapsakan pohjan ohjeistus etsitty täältä.

Suklaiset mariannebrowniet oli tosi suklaisia
ja herkullisia, ohje tämmöttii.

Sit oon leipaissut rukiisia siemensämpylöitä;

5 dl maitoa, 2tl suolaa, 1/2 dl siirappia, 1ps kuivahiivaa,
4 dl ruisjauhoja, n.6dl hiivaleipä- tai grahamjauhoja,
1dl auringonkukansiemeniä, 1dl öljyä. 225 astetta, 12 min.


Ja puolukkaiset täysjyvämuffinit on kans ihania.
Kinuskikissan ohjeella (ilman kuorrutusta ja koristeita,vehnäjauhojen
tilalle täysjyväjauhoja) tuli herkkuja ja kevyitä arkimuffareita...
ohje löytyy kinuskikissan arkistoista nimellä
"puolukkamuffinssit kinuskikuorrutteella".

No joo, kyllähän te minut tunnette.
Leivoin mä syntisempiäkin versioita ylläolevista muffinsseista:
pilkoin taikinan sekaan 100 g valkosuklaata.
Tuli i-ha-nia muffareita, kelpasivat synttärikesteillekin :)

Ja sit vielä perusohje munattomaan makaronilaatikkoon,
joka sai yhden rakkaan vihdoin pitämään makaronilaatikosta:
(kuva etsitty netin kätköistä, oma loota katosi liian nopsaan parempiin suihin...)

Pippurinen makaronilaatikko
(Yhteishyvän ruokalehtinen)

1 sipuli pieneksi silputtuna, 600 g jauhelihaa,
8dl vettä, 2 lihaliemikuutiota,
150g pippurituorejuustoa, 400g täysjyvämakaroneja.
Kuumenna uuni 175 asteeseen.
Ruskista jauheliha, lisää loppuvaiheessa sipuli.
Kiehauta vesi ja liemikuutiot, sulata joukkoon tuorejuusto.
Kaada voideltuun uunivuokaan makaronit, lisää joukkoon jauheliha,
kaada päälle liemi ja sekoita. Paista n.45 min uunin alatasolla.
Nauti hyvässä seurassa!