Käydäänpäs nyt kerrankin asiallisesti otsikon mukaisessa järjestyksessä nää asiat läpi :)
Eli ensin työn hetelmiä: tilaustyönä valmistui uusi liskopipo, tällä kertaa vähän erivärisenä ja ilman silmiä, sillä pipon saaja halusi itse kiinnittää silmät liskoselle.
Tässäpä pipa vielä päässä, in action...
Sit siirrytään sujuvasti niihin herkkuihin. Meillä on herkuteltu oikein olan takaa viime aikoina, toki hyvistä syistä joka kerta :) Ystävänpäivänä vanhemmat ja rakas saivat varsin herkkuja sydänlettuja kermavaahdon ja mansikkahillon kera:
Ja koska samana viikonloppuna oli laskiainen, piti toki myös syödä laskiaispullaa. Niin ja vadelmaleivokset ostettiin, kun pelättiin, ettei laskiaispullia enää kaupoista löydy. Hmm ja dallaspullia tehtiin muuten vain. Krhm.
Sitten vähän niistä hauskoista puuhista. Tässä kuukauden sisällä on peipen kanssa aloitettu uusi harrastus, laskettelu. Lainattiin kavereilta ensin välineet yhdeksi viikonlopuksi Tahkolle ja innostuttiin kovasti. Sit hankittiin omat vermeet ja on nyt niilläkin ehditty laskemaan jo muutaman kerran. Tässä oon siellä Tahkon reissulla lainakamoilla vielä:
Tottakai on pitänyt sit kans tuhlata paitsi suksiin, siteisiin, monoihin ja sauvoihin, myös laseihin, kommandopipoon, laskettelusukkiin, toppahousuihin ja ties mihin...hiki tulee jo laskuja ajatellessa :)
Ainoa kuva viime viikonlopun kivasta reissusta Ouluun katsomaan Kalpa-Kärpät-peliä ja Paljakkaan laskemaan on tää foto mun uusista melonipöksyistä :) Kyl jo niiden takii ois kannattanu vähän reissata :D

Vaan joo, oli se tosi mukava reissukin.
Mut ensi vkl menee kyllä kotosalla, on se välillä kiva olla aloillaankin.