sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Joulun jälkeen

Heippa kaikki! Olen vielä elossa ja hyvissä voimissa, päivittäminen vain on ollut vaikeaa, sillä en ole asustellut kotona nyt hetkeen - olen ollut manuna Hgissä eräässä suurehkossa sairaalassa :)

Nyt kuitenkin sain miehen koneen haltuuni, ja ajattelin heti kirjoitella jotain...tällä kertaa ei vielä joululahjoihin liittyvää, sillä joululahjakimara alkaa myöhemmin, toivottavasti jo ensi viikon alulla. Nyt siis synttäri- ja arvonta-asiaa.

Synttäreistä puheen ollen, rakas ystäväiseni täytti vastikään vuosia. Tein hänelle pienen korusetin, josta hän toivottavasti pitää kovasti.

Tämän lisäksi tein muutamia jouluisen sävyisiä ja ihanaisia korviksia, sillä minulta muutamaankin otteeseen on kyselty punertavia/oranssinsävyisiä nappikorviksia, ja ne hupenivat joulun alla nopsaan.

Alemman rivin keskimmäiset korviksetkin ovat punertavat, ikävä kyllä talvisen iltapäivän häviävässä valossa ja kattilan päällä kuvattuina ne näyttävät ikävän rusehtavilta.

Edelliseen liittyen virittelen pystyyn taasen myös ARVONNAN! Eli perustin blogini pyöreästi vuosi takaperin joulukuussa, ja sen jälkeen olen kokenut monia onnistumisen hetkiä ja paljon hyvää mieltä käsitöiden parissa, sitä siis juhlistetaan nyt. Joten ne teistä, jotka arvontapalkintoa halajavat, kertokaahan, mitkä yllä olevista nappikorviksista (lukuun ottamatta ylävasemman kulman oransseja, jotka on jo varattu) miellyttäisivät omassa korvassa, ja olisiko niille kaveriksi arvontapakettiin kenties kiva saada lankaa, askartelutarvikkeita, koruilujutskia vai mitä? Myös inhokkivärit voipi lankapalkinnon osalta kertoa! Arvonta olkoon voimassa nyt 8.1. saakka, jolloin eräs rakas täyttää vuosia - voi sitten synttärinään toimia onnettarena! Arvonnan jälkeen kasailen paketin ja pohdin, mitä kummaa laittaisinkaan postin kyytiin :)

Olen tosiaan muuttanut Helsinkiin armaani luo manuhommieni ajaksi asumaan, ja olen yrittänyt kovasti ujuttaa pientä naisellista kosketusta joka ikiseen soppeen - katsokaa vaikka:

Seinät olivat liian valkoiset, joten tein parit tuollaiset suuret taulut seiniä piristämään, onpa ainakin helppo vaihtaa tunnelmaa, kunhan niittailee uuden kankaan kehyksiin. Toinen tauluista näkyy seuraavassa jouluaattokuvassa:

...tosin vähän sumuisesti, johtuen jälleen iltojen pimeydestä. Kuvassa ollaan aloittelemassa jouluaaton päivällistä tässä miehen pikkukämpässä. Kylläpä olikin kiva syödä itsetehtyjä jouluruokia, ja vaikka niitä ei ihan niin runsaasti ollutkaan kuin yleensä kotipuolessa äidin pöydässä, niin kyllä meillä masut täyttyi ja oltiin molemmat tyytyväisiä. Niin ja koirat kans - ovat kyllä syöneet kinkkua ihan tarpeeksi!

Joulusta puheen ollen, kiitos kaikille meidän molempien rakkaille ihanista lahjoista ja muistamisista. Ovat tosi arvokkaita meille ja on kyllä oltu kovi iloisia jokaisesta kortista, hymystä ja lahjasta. Ja arvatkaas, kuka sai lahjaksi huomiseksi liput Kalpa-Blues-peliin? Hihii, minähän se siellä tulen olemaan uudessa Kalpa-kaulaliinassani ja pikkuisen kannatuslippuni kera :)

Iloista uudenvuoden odotusta kaikille!



keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Keksimällä keksittyä

Vihdoin täällä!

Olen jo pitkään ollut armottoman tenttirysän armoilla, ja töitäkin on ollut riittämiin, puhumattakaan kotihommista, agilitystä ja joululahjapuuhista. Onneksi tentit loppuivat tältä syksyltä vastikään, ja joululahjapuuhatkin alkaa olla loppusuoralla. Nyt siis voisin vähän tännekin kirjoitella. Tuhottomasti käsitöitä on syntynyt, mutta jokainen niistä on hyshyssyä, eikä niitä saa täällä esitellä, sillä tiedän miltei jokaisen lahjansaajan blogiani lukevan. Kuitenkin, onnistuin keksimään muutamia juttuja kuvattavaksi ja tänne esiteltäväksi...olkoonkin sitten, että osa on sarjassamme tikusta asiaa :)

Ensin haluan kiittää hirmuisesti Kaisaa tästä hienosta tunnustuksesta


ja Hansua puolestaan tästä ihanuudesta:


Nämä on tosi hienoja, arvostan niitä hirmuisesti! Ihana, että pidätte blogistani niin, että peräti annatte tunnustuksiakin! Luen myös blogejanne jatkuvasti, ja hyvä mielihän siitä joka kerta tulee, kun näkee, että olette päivittäneet! Tunnustukset pitäisi jakaa eteenpäin, mutta koska jaoin jo aiemmin syksyllä yhden blogipalkinnon, ja koska säännöllisesti luettavien blogien listalla minulla on satoja blogeja, ajattelin tällä kertaa vain kertoa kaikille niille, joiden blogeja luen, jotta kirjoitelkaa edelleen, bloginne ovat ihania ja inspiroivia!

Sitten koru, jonka kyhäsin itselleni viimeviikonloppuisia pikkujouluja varten kiireessä, ja jota korjailin sitten vähän jälkeenpäin inhimillisemmäksi:

"Putous"

On muuten hyvännäköinen kaulassa! Siinä on lumikvartsia, vuorikristallia, intian akaattia, labradoriittia ja lasiakin. Ehkäpä pääsee kaulaan taas, kun tänä viikonloppunakin juhlitaan :)

Sittenpä uusi lempipaitani - Aku- ja Mikkifanin tajuntaan tämä osui shopatessa kuin sata salamaa!

En viitti mainostaa, jotta mistä paita on peräisin, ne jotka tietää niin tietäkööt...ihana se on kumminkin!

Sittenpä tässä lifestylebloggauksessa vähän sisustustakin, jotta olisi sekä korut, vaatetus että koti käyty läpi...eli kyllästyin pariin seinällä olleeseen tauluun, ja päällystin ne kivalla kankaalla:

Ja vinoon otettu kuva siis, eli samankokoiset ja samalla tasolla ovat kyllä.

Eilen halusin lisää eläimiä seinilleni kolibrien, kissan ja hiiren seuraksi, joten taiteilin ulko-oven yläpuolelle pupun (josta ajattelin jälkeenpäin että ois pitänyt tehdä puudeli) ja koska pupu oli yksinäisen näköinen, piirtelin pienet tribaalitkin sille kaveriksi, ja lopputulos on aika biker-bunnymainen, katsokaa vaikka:

Siitä tuli aika kiva, vaikka se onkin vähän vinossa. Ensi kerralla vois maalailla puudelin, tää alkaa olla jo eläintarha koko kämppä.

Nyt lähden joulutonttupuuhiin, kirjoittelen taas jahka on jotain tikkuja joista vääntää asiaa :) Moikka!