tiistai 2. helmikuuta 2010

Halusin vaan tulla kertomaan, että...


...luulen, että kevät tulee hiljokseen tänäkin vuonna...


...ja lisäksi kerron senkin, että vaikka töitä pukkaa hullun lailla, olen onnellisempi kuin aikoihin.

Täällä on myös leivottu - seuraavassa kuvassa oleva pinaatti-fetapiirakka ehdittiin kuvata, mutta päärynä-persikkapiirakka vaniljakastikkeella ehti parempiin suihin ennen kuin ehdin ajatellakaan kuvaamista :)

Omaan ja miehen makuun pinaatti-fetapiiras oli himppasen liian juustoinen ja suolainen, voisi tietysti ajatella laittavansa vähemmän fetaa ja enemmän pinaattia tai muita kasviksia tilalle.


Pinaatti-fetapiirakka uusinta kotivinkkiä mukaillen:

2 pkt peruna-ruistaikinaa pakastealtaasta
100-200g fetaa, sellaista hyvää, ei kumista
300-450 g eli 2-3 pss pinaattia pakasteesta
(fetan ja pinaatin suhde maun mukaan)
reilu desi pinjansiemeniä
ruokakermaa/muuta kermaa
mustapippuria, sitruunapippuria, suolaa
1 sipuli, ei suurensuuri
Öljyä
Kananmuna voiteluun ja päälle sesaminsiemeniä/muuta kivaa

ja lisäksi irtopohjavuoka tai muu piirakkavuoka.

Elikkäs sulata taikinat, sulata myös pinaatti, valuta siivilässä pinaatista vesi pois. Paahda hetki pinjansiemeniä kuumalla pannulla kullanruskeiksi, siirrä ne sivuun odottamaan. Sitten silppua sipuli pieniksi, kuullota pannussa öljyssä hetki. Lisää valutettu pinaatti sekä mausteet pannuun, lisää ruokakerma. Sekoita hyvin ja anna asettua ja jäähtyä hetki. Voitele vuoka, kaulitse taikina reilusti vuokaa suuremmaksi pyöryläksi, laita se vuokaan ja jätä reunat yli vuoan reunojen.

Laita vuoan pohjalle taikinalevyn päälle täyteseoksesta puolet, lisäksi ripottele vuokaan puolet pinjansiemenistä ja murentele puolet fetasta sekaan. Sitten laita tämän kerroksen päälle vielä puolet täytteestä ja loput pinjansiemenet ja feta. Taivuta taikinalevyn reunat täytteen päälle. Kaulitse toisesta taikinasta sopivan kokoinen levy kanneksi piirakan päälle. Taivuttele reunat kauniisti, voitele kananmunalla ja ripottele päälle sesaminsiemeniä, pistele piirakan kuoreen reikiä haarukalla.

Paista n. 20 min 225 asteisessa uunissa.
Nauti hyvien ystävien kanssa!

1 kommentti:

Kaisa kirjoitti...

Herkullisen kuuloinen ja näköinen piirakka. Pitääpäs kokeilla. Feta ja pinaatti on mainio makuyhdistelmä.