torstai 15. huhtikuuta 2010

Totutusta poikkeavaa Linaa


Yritin tehdä miähelle Lina-pipan vähän tavallisesta poiketen - kirjoneuleena.
No, aika pienihän siitä tuli, omaan kuuppaani sopiva.
Mut ei se mitään, teen uuden jahka ehdin, isomman.
Tää tulee siis mulle käyttöön.


Lanka Austermann Step luonnonvalkoinen ja tummanruskea, 3mm pyöröt.


Pian valmistuu yksi isompikin projekti! Just wait :)

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Mutkia ja munkkeja


Heipat vaan!
Mä oon todistettavasti saanut käsitöiden saralla aika paljon aikaan viime päivinä,
tosin miltei kaikki on joko liian suurta, liian pientä tai erikokoista parinsa kanssa (lapaset)...kuitenkin syntyi yksi tuotos, joka onnistui:



Lankana Regia hand dyed effect, kerästä jäi jäljelle reilusti,
varmaankin sais lyhkäiset sukat itselle siitä vielä.


Hauska mutkitteleva kuvio ei ihan pääse oikeuksiinsa näissä kuvissa,
sillä sukat ovat isompiin jalkoihin tarkoitettu,
siis tuolle paremmalle puoliskolle.


Tässä kuitenkin sukat siis miun jaloissa,
jotka ovat muutaman koon pienemmät kuin saajan koivet.

Piti myös kertomani, että edellisen postauksen toivomuksista
on toteutunut monikin ja väistynyt ainakin yksi :)

Vivien of Hollowayn mekko olisi pitänyt ostaa boleron kanssa,
ja hinta olisi ollut melko suolainen postikuluineen briteistä tilattuna,
joten Kappahlin vintage stories -sarjan
ihana kesämekko sai nyt kelvata edellämainitun tilalle:

Jämälankakirja ei ollutkaan kaupassa katsottuna ihan niin ihana kuin kuvittelin,
joten sitä en sitten hankkinutkaan. Pitsikirja on edelleen kiva,
mutta odottelen ja annan himon yltyä :) Tulppaaneja tai aikaa maalaamiselle
ei ole näkynyt, pipokin on suunnitteluvaiheessa. Mutta kaikki ajallaan.
Elämässä on muutakin kuin se, mitä minä kulloinkin tahdon.
Vaikkei aina sitä todeksi uskoisi :D

Toivoin myös Maija-lankaa, Tahkolla laskettelua sekä munkkien ja lihisten leipomista.
No, kevään viimeinen laskettelureissu tehtiin Tahkolle,
ostin lankakerän ja leivoimme sekä munkkeja että lihiksiä...
tässä taidonnäyte itsetehdyistä munkeista:

Iloista alkua tulevalle viikolle!

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Mutkun mä haluun.


Ei ole syvällinen postaus tämä. Ei.

Se kertoo siitä, mitä mä haluun.
Siis sen lisäksi et on lepoa ja rauhaa
ja duunia ja harrastuksia ja onnea,
kaikkea sopivassa sekoitussuhteessa.
Mut niitä materialistisempia asioita.



Mie himoitsen tätä Vivien of Hollowayn mekkoa.
Se on jumalaisen kaunis ja tänään sain ehkä syyn hankkiakin sen
- ystävät menevät naimisiin ja päästään rakkaan kanssa sitä todistamaan.


Mie haluaisin pari kirjaa. Ihan pari vain, tuollaisia pikkuisia ja somia ja sieviä.
Ne tekisi minut kovin onnelliseksi. Ainakin aina kun selailisin niitä :)


Haluaisin uuden, ihanan kimpun tulppaaneja maljakkoon.


Haluaisin maalata valmiiksi tuon taulun, joka nurkassa unohdettuna nököttää.


Haluaisin neuloa rakkaalleni toivomansa pipon.


Haluaisin vielä ainakin kerran tänä keväänä Tahkolle laskettelemaan.
Mieluusti kera hyvän seuran ja eväiden :)



Joskus, kun olen iso ja rikas ja aikuinen, minulla on Kalevalan kaupunkisormus.
Se on yksi kauneimmista esineistä, mitä on.


Haluaisin lapaset valmiiksi ja siihen tarvitsisin Maija-lankaa.



Haluaisin leipoa munkkeja ja lihiksiä taas :)
Paremmalla menestyksellä kuin viimeksi tosin...

Kiva on pohtia tällaisia hassuja...ja taitaa noista ainakin suurin osa toteutua ihan helpostikin.
Iloista viikonalkua!

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Lahja-asioita


Tein asioita. Lahjoiksi.

Korvakorut, joissa lasia, hopeoituja osia ja hopeiset koukut.

Kaulakoru kaveriksi, siinäkin lasia, hopeoidut osat ja hopeinen ketju.


Säilytys- ja/tai kuljetuspussukka vielä kaveriksi...
vaikka ketju on kyllä kova menemään solmuun helmien väliin.


Samasta kuosista syntyi perusmuovikassia kaavana käyttäen
ja himppasen muokaten varsin retro kauppakassi synttärilahjaksi.


Kassi on kaksinkertainen, siinä on samasta kankaasta vuori.
Ja sivuissa hauskat vekit niinkuin muovikasseissakin...

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Megapläjäys kaikkea mahdollista


Heipat vaan! Täällä sitä elellään ja oleillaan, tenttejä piisaa ja töitäkin, onneksi silti on monenlaista ihanaa vapaa-ajalla, niin jaksaa aina duuniakin painaa. Tällä kertaa sekalainen esitys kaikkea sitä, mitä viime aikoina on tullut tehtyä, noin ihan konkreettisesti...

"Runsaudensarvi"


Vuorikristallipallurat seuranaan erivärisiä lasirondelleja,
korvakorukoukut hopeaa, muut osat hopeoituja, nikkelittömiä.


Riipus hopeisessa ketjussa samaa mallia...
ja katsokaa, se ketjukin on pikkupikkuisista sydämistä tehty :)


Ketjussakin on pitkin matkaa erivärisiä lasirondelleja.
En tiedä vielä, pitäisikö tämä pitää itsellä vai myydäkö eteenpäin...katsoo nyt, jos joku on kiinnostunut.

On myös lasketeltu ihanissa keleissä Tahkolla tässä taannoin:


...myös action-kuvia meikäläisestä saatiin otettua:


Ja koska kyseessä on herkkupepun blogi, niin tietysti täällä on myös leivottu erinäisiä herkkuja...
Valkosuklaa-limekakku tuppereille tehtiin tällä ohjeella (tosin lisäsin vielä 1 purkin rahkaa), koristeena suklaata ja suklaakeksejä.


Sit tehtiin synttäreille tällä ohjeella taas muffinsseja, niihin meni aika paljon valkosuklaata ja mustikoita :)


Kans oli synttäreiden kunniaksi pyöräytettävä vieraille syötäväksi ihanainen kinuskipiirakka
(ohje löytyy kun klikkailet alemmas):


On täällä ommeltukin taas...tällä kertaa pieni ja nopea projekti, eli koirien kupeille alusia, jottei aina kun vuffet syö, tarvitsisi talouspaperipalaa kulutella...miäshän tän ideoi, en yritä ottaa kunniaa itselleni :)

torstai 18. maaliskuuta 2010

Urkki kertoo itse


Napilla on autotakki.

Urkki oli kateellinen.

Siitä se ajatus sitten lähti.

Kangas Eurokangas, keltainen tere Nappi&Nauha, koira oma.

Kaava oli kääkkähupparin kaavaa mukaillen, huomioiden se,
että tämä Urkki on vähän isompi kääkkä.

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Petroolia ja karamelliä

Tänään oli taas väsynyt ja suruinen päivä,
mutta kevään merkkejä on ilmassa,
sillä meikäläinen on tehnyt reippaasti käsitöitä, ihania sellaisia!

Katsokaas, mikä on tehnyt minut tänään aivan älyttömän iloiseksi,
vaikka toiset jutut harmittikin kovasti:

Se on ihana!

Tein sen itse, SK 3/2010 mallilla pitkä neulosjakku :)

Se sopii ihan tosi hyvin ja on lämpöinen,

...sillä kangas on 100% villaa, laskeutuvaa, ohutta ja kaunista sellaista,
Kuopion napista ja nauhasta hankittua.

Ja siinä on lisäksi hauskoja yksityiskohtia, kuten etuosan kolmiot ja hauskasti siksakkauksen jälkeen polveilevat reunat!

Jos satutte tekemään saman jakun, niin huomasin, että 1,7m riittää hyvinkin ohjeen 2,1m kankaanosto-ohjeistuksen sijaan. Varsin helppo ja nopea ompelus, eli helposti hyvää mieltä :)

Olen mie muutakin tehnyt, katsokaas:

Caramel
hopeoidut osat, erivärisiä lasirondelleja:

Kastehelmi
hopeoidut osat ja makeanveden helmet:

Korvikset on vapaana, huikkailkoon ken tahtoo. Pyydän niistä vain omani pois ja postikulut päälle, ei kummoisia siis.